Rakentelen hiljalleen tukisivustoa meille, jotka olemme kohdanneet elämässämme yllättävän käänteen: puoliso osoittautuukin homoksi tai joksikin muuksi, kuin alunperin luulimme.Kukin reagoi asiaan omalla tavallaan ja omassa aikataulussaan. Mutta on varmaa, että mikään ei ole sen jälkeen entisellään. Jotkut jäävät suhteeseen, toiset lähtevät samantien, jotkut palaavat. Oman seksuaalisen suuntauksen löytyminen on sinällään hieno asia. Sen yllättävä esiin tuleminen ei ole kumppanille yksinkertainen asia, ja vielä vaikeammaksi tilanteen tekee se, jos tuo suuntautuneisuus on ollut salaisuus.

 

 

Yhtä oikeaa ratkaisua ei ole. On hyvä tietää, että et ole yksin.  Me olemme kaikki olemassa. Maailmassa meitä on miljoonia puolisoita, jotka kohtaamme tämän saman haasteen: on mentävä eteenpäin. Miten se tapahtuu? Toistemme tuella. Kun syntyy yhteys yhteenkin saman kohtalon kokeneeseen ihmiseen, maailma avautuu ja muuttuu turvallisemmaksi. 

 

Asia koskettaa myös lapsiamme, joten on tärkeää päästä kriisissä eteenpäin. 

 

 

Tervetuloa joukkoomme. Tervetuloa aloittamaan parantumisen matkasi. 

 

Tervetuloa käymään myös Facebook-sivullamme!

 

  

  

Rohkaisevin ja lämpimin terveisin Lilja Kaariniemi

Ole rauhassa hämmentynyt, ajan kanssa alat oppia uutta.
Ole rauhassa rikki, sinä alat vähitellen siitä eheytyä. 
Ole rauhassa turhautunut, alat pian tehdä parempia valintoja.
Ole rauhassa surullinen, sillä jos olemme tarpeeksi urheita,
alamme kuulla sydämemme äänen sen surun lävitse.
Ole juuri niin kuin haluat olla. Sinun ei tarvitse kätkeytyä millään lailla.
Olet arvokas. Aina.

S. C. Lourie
(vapaasti suomennettuna)

- - - - - - - - - - - - - - -

 

I was a baby bird
snug in my nest
high up in the tree.

He brought me lies to eat
and I swallowed them whole.

Sometimes they tasted bad
or smelled fishy,
but they were all I knew
so I closed my eyes and swallowed.

One day the lie was so huge and monstrous
I knew that swallowing it 
would kill my soul.

 

In shock and desperation
I flew the nest.

It was long way down.

But just before I hit the ground
I learned to fly.

- Gail -